perjantai 13. maaliskuuta 2009

Basilika


Ihmeellistä tämä kevään kasvu!
Basilika puskee ruttuisia lehtiään ja ihan huuta maistamaan. Pienet siemenet villiintyvät päästessään multaan. Telkustakin tulee vallan hurmaavia puutarhaohjelmia. Kääks! Lähetin mieheni ja Tiukusen kauppaan hakemaan lisää multaa. Isäni sorvasi sellaisen "ruukun tekijän" Strömsön ohjeita mukaillen (olisihan niitä ohjeita voinut ihan noudattaakin). Sillä saa sanomalehdestä kietaistua pieniä ruukkuja. Ne täytyy pitää kuitenkin muovikipossa sillä hajoavat ja maatuvat herkästi. Ehkä jonakin vuonna minulla itselläni on aikaa sorvata ihan oikean mallinen kapistus. Sorvaaminen nimittäin on aika kivaa hommaa.

**
Kukaan ei ilmoittautunut haluavansa sydämiä.
Hyvä, sillä mulla meni hermot taas postin toimintaan! Lähettelin muutaman paketin ja posti-tätien kanssa sai lähes tapella, että velottivat postimaksut oikein, eikä aina kalleiman mahdollisen mukaan. Että, yritänpäs nyt vaan tuhota tavaraa täältä kantamalla sen suosiolla vihreään tien varrella seisovaan Sulo-astiaan. Ainakin se on - nopeinta ja halvinta! Parantelen sitten omaatuntoani vaikka luomu-ruualla ja itse kompostoidulla mullalla.

**
Yo-kirjoitukseni loppuivat tältä keväältä ja sen kunniaksi lähden illalla ystävien kanssa Satumaiselle baarikierrokselle. Huomenna on vauva-uintipäivä joten ihan yritän kohtuudella. Vaikka eipä sitä tiedä kuinka villiintyy,kun viime kerrasta on ainakin 3 vuotta. Terve vaan taas siiderituopit ja punaviinilasit - minä olen vielä elossa!

6 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa baari iltaa toivottaa Krisse..

    VastaaPoista
  2. Mukavaa iltaa ja aamulla basilikaa poskeen hengenraikastimeksi ;)

    VastaaPoista
  3. Tulin myös toivottelemaan mukavaa iltaa! Pitäkäähän hauskaa :)

    Terkuin,
    Katnriina

    VastaaPoista
  4. Basilika on maukas ja ihana kasvi, kallista kaupasta ostettuna, taidanpa juosta siemenkauppaan ja kokeilla itse.
    Kivaa viikonjatkoa

    VastaaPoista

Kirjoita rohkeasti, sillä se ei satu yhtään!!!