sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Mineraaleja

Naisethan ostaa viinipullon usein ulkonäön perusteella. 
Minä ostin tätä mineraalivettä, ajattelin ihan tavallisella vedellä sitä jatkossa täyttää, minusta se nyt vaan on kaunis pullo. Syreenejä keräilin maitokannuun ja tuoksu on huumaava! 
Perunat ja porkkanat on istutettu. Tomaatti kukkii. Raparperiakin on saatu ihan pakastimeen saakka.
 

perjantai 28. toukokuuta 2010

Lastenhuoneen uudet jutut

Sadepäivän iloksi saatiin vihdoin tarrat liimattua seiniin.
Nämä tarttuivat mukaan Ikeasta niinkuin tuo verhokin. Tarttumisesta puheen ollen - Erikeepperiä joutui reunoihin lisäilemään, sen verran rösöinen tuo seinä - toisaalta allahan on vanha tapetti, joka on vain maalattu.
Tarroja oli reilusti ja niitä saatiin ympäri huonetta.

***

Decotin blogia yritän viritellä pikkuhiljaa, kun vihdoin pääsin kaupalla käymään.
Ja ompelukoneenkin käynnistin, Syrra kun ehdotti,
että myyntiin laitettaisiin pari itse tekemääni juttua.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Mosquito


Toden totta - enää ei tarvitse haista kesämökiltä tai huiskia hauiksia kipeäksi.
Ennätin nopeasti jo testatakin, meillä hyttyset älysivät pysyä loitolla kun tätä täräytti.
Tropiikissa hyttyset ovat niin paljon hienotunteisempia - ei ininää, ei kutinaa eikä suuria verimääriä, ei kai se niiden vika ole, jos kanniskelevat malariaa sun muita tappavia tauteja.

***
Ompukan uimakoulu etenee hyvin - kaksi, puolen tunnin, oppituntia takana.
Ja minä napsin taas kipulääkkeitä siihen tahtiin, että Tiukunenkin on oppinut sanomaan: "Äiti ottaa kipulääkettä!" Hyvähän se on, että lapsi oppii puhumaan.

***
Pikkuserkkuni perheen kilpikonna oli lähtenyt avonaisesta ovesta maailmalle.
Löytöeläintaloon oli ilmoitettu ja toivo lähes heitetty.
Eräs poika oli sen kotipihaltaan bongannut ja kiikuttanut mieheni siskon eläinkauppaan.
Nyt kilppari on taas kotona.
Niin on pieni maailma!



sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kevät


Nyt saivat lähteä pihlajat pihasta, samassa siivouksessa sahasin monta pientä kuusta ja syntyi kummasti valoa ja avaruutta. Tulihan siinä sahattua vähän niitäkin, mitä olisi voinut säästääkin. Liiloja tulppaaneja on pihassa niin paljon, että kimppuunkin raaskin laittaa.

Syrran sisustuskaupan DeCotin blogi saatiin auki - tervetuloa!

lauantai 22. toukokuuta 2010

Omenankukkia ja Ukonilmaa


Päivällä kimalaiset pörräsivät ahkerasti ja luvassa hyvä omenasato.

Kasteluapua on tarjolla runsaasti.
Tiukunen kastelee usein myös itsensä - no kasvaapahan sitten isomaksi.
Omenan kukat muuten näyttää aika samalta kuin kirsikankukat, ehkä vähän isompia.
Käväistiin myös isossa lelukaupassa hankkimassa kuplaraketti - tätä on kinuttu ainakin viikko! (Siitä sitten tietysti vielä puuttui osa, joka saadaan maanantaina)
Kotimatkalla ukonilma alkoi painaa päälle ja lopulta satoi myös rakeita.

***
Ja niille jotka muistavat kirjoittaneeni, että meidän tie siirretään...
no, ei siirretä - tänävuonnakaan ei kaupungin rahat riittäneet.
Mutta uusi naapuri saadaan, kunhan ehtii kaataa tukkimetsänsä ( 1100m2 )
- ja me saadaan näkyviin huimasti lisää taivasta!

perjantai 21. toukokuuta 2010

Kirsikankukkien aikaan


Viime kesänä ostin miehelleni hääpäivälahjaksi makean kirsikkapuun.
Hyvältä näyttää, ainakin kukkia on reilusti.
Luumupuun kukinta onkin jo melkein ohi ja seuraavana vuorossa omenapuut.
Niin hentoja ja valkoisia kukkia ja lopulta satavat maahan kuin lumi.
Joko teidän nurkilla kukkii kirsikat?

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Jo joutui armas aika


Ompukan kerhon kevät-laulajaiset oli tänä iltana kirkossa.
Oli oikeita kultakaloja ja lasten piirroksia - teemana oli aalloilla.
Laulettiin ja kuunneltiin esityksiä. Lopuksi sai mehua ja keksejä - kultakalakeksejä myös.
Lapset saivat leikkiä kirkon pihalla kun äidit höpöttivät vielä aikuisten juttuja.

maanantai 17. toukokuuta 2010


Kukkakaupan pihan koristeomenapuu pakottaa pysähtymään.
Eipä silti, siinä pihassa on kiva leikkipaikka liukumäkineen.
Omassa pihassa multa siirtyi kasasta saunamökin taakse ja sinne päätyi muutama perennakin. Täällä on lintujen kevätmuutto ohi ja vuorossa kasvien kevätmuutto.
Ainakin kaksi suurta perennapenkkiä tyhjenee ja tilalle tulee kesäkukkiä.
Porkkanat saatiin maahan ja salaatit myös. Perunoita en taida laittaakaan.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Jalkahoitolassa


Ompukka perusti olohuoneeseen jalkahoitolan.
Hoitoon kuului pesu hierovalla sienellä, (hoidon aikana lukutaitoinen asiakas sai lueskella lehtiä) kuivaus, kynsien viilaus ja hieronta kolmella eri jalkarasvalla. Oli muuten mukavaa. Hinta oli 5€ aikuisilta.
Tiukusen ei tarvinnut maksaa - reilua eikö totta!
Muuten oltiin ulkona ja nautittii helteestä - läheisen tavaratalon pihalla on kyllä vielä lunta kasa, siellä voisi vaikka hiihtää!

lauantai 15. toukokuuta 2010

Sama vanha Susanna


Heips' pitkästä aikaa!
Laiskana ei ole oltu, mutta kaikkeen ei aika riitä.
Syrra avaa syksyllä Hyvinkäälle sisustuskaupan - arvatkaa onko jännää ???
Liike tulee ihan keskustaan ja valmistelut on käynnissä.
Kerron tilanne tietoja kesän aikana..



Taas kasvatin Mustasilmäsusannan ja tuossa se nyt on vanhassa ruukussa. Mukavasti ruukut vanhentuvat, kun säilytän niitä talvet leikkimökissä.
Olen edelleen sinkkiromun lumoissa ja uusi kastelukannu piti tietysti saada.

Kevätkaihonkukat levittäytyvät sinisenä merenä

Ja tämän ajattelin kestävän vielä yhden kesän, mätä loota, mutta kasvakoon tomaatit ja petuniat siinä. Ei ihan yhtä hohdokas kun puutarhakauppojen istutukset, mutta siemenestä istutin kaikki ihan ite.