Käväisin jälleen kangaskaupassa. Ihanaa pellavaa monessa muodossa. Ostin myös sellaista pellavalevyä vähän niikuin huopatyylistä. Siitäpä sitten teen tontuille pipoja ja ties mitä. Yksi tonttu jo tehtiin Ompukan kanssa, hän kun tykkää kovasti liimailla ja etenkin kun oli sellainen pieni tuubi liimaa. Tälle tontulle siitä tuli viitta. Eipähän palele. Kävin maanantai iltana Satuvillan emännän kutsuilla, tuli niin hyvä mieli kun pihalle ovensuuhun aseteltu lyhtyjä kynttilöineen. Kameraahan ei taaskaan ollut mukana.
**
Ja joulupaja pyörii täällä kovaa vauhtia. Kärkkis ja Keijukainen voivat ilmoittaa nyt värivalintansa yleensä seinällä pidettävään joulu-kausikoristeeseen jonka tulevat saamaan lahjaksi. Vaihtoehdot ovat : Ruskea, harmaa tai punainen. V.P. 20.10. mennessä myös tekstari käy. Syrra onkin jo toivonut harmaan (minkälie)
Kuvat tulevat kun olen saanut ne lahjoitettua.
Arvauksia mikäliestä saa jättää!

Kiitos kutsusta!!! Ei ole silmiini osunut sähköpostisi, mutta voithan antaa sen maanantaina.
VastaaPoistaMullakin surraa muuten kaikki jouluaskartelu-ja ompelut mielessä. Odottelen Tildan uusia joulukankaita, jospa jotain saapuisi Sinooperiin.
Kiva nähdä!!
Mikälie voisi olla ruskea. Se sopisi hyvin uuteen kullanväriseen eteisen seinään rauhoittamaan kimallusta.
VastaaPoistaSain vihdoinkin silitettyä kyltin nauhat. ;D
Kiitos etukäteen mikäliestä. Odotan mielenkiinnolla.
Ihanaa syksyä sinulle!
Ruskea mikälie on valmiina! Muun värisiä mitälie aloittelen vasta.
VastaaPoista