perjantai 26. helmikuuta 2010

Vintage tiput


Tiput tulivat jo -no, ei ne vielä jääneet ikkunalle. Nämä siis ihan oikeasti vanhoja.
Saman tyyppisiä joulupukkeja näin jossakin nettikaupassa joulun alla, mutten raaskinut tilata.
Lidlistä ostin syksyllä tasetteja ja kymmenestä mukulasta tämä yksi nyt suostui kukkimaan.
Huvitti, kun Jean de Arc Living-lehdessä oli, lähes identtinen alpakka-muki, löysin tämän kirpparilta 0,5€.
Kirppikseltä löysin myös Lassietec housut ja takin Tiukuselle 5€. Ompelin housun sauman ja teippasin vedenpitäväksi - nyt on parempi kuin uusi - uudessa kun ei kaikkia saumoja ole teipattu.

***
Kuolaisin myös Odd Molly vaatteita (kauppiaalle tiedoksi. että en kirjaimellisesti kuolannut) sisustuspuodissa. Mutta kyllä ! 179€ paitapuserosta! En meinannut uskoa silmiäni! Siis vanha tonni!

tiistai 23. helmikuuta 2010

Porkkanoita, perunoita


Lasten herkkupuotiin ompelin vähän terveellisempääkin purtavaa.
Tällä kertaa porkkanoita ja perunoita, suunnitelmissa on myös vihanneksia.

***
Ja lumitöitä tietenkin tehtiin TAAS!
Aloin jo pohtia, minkälaisessa kuravellissä saadaan keväällä kahlata. Sillä saattaa olla, ettei lumi keväällä, vain yhtenä aamuna, ole kaikki hävinnyt ja tilalla kukkii krookukset.
Toisaalta, jos se sulaa nopeasti, se varmaankin vie meidän polun (joka siis johtaa ulko-ovelle).
Niin tai näin - tästä tuskin seuraa mitään erityisen hyvää. Useat tuntemani ihmiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että ollaan jo siinä "ei hyvää"-vaiheessa.
Lumityö on kivaa ! (niin luulisin, tai ainakin vyötäröni on sitä mieltä)

maanantai 22. helmikuuta 2010

Vanhoja fotoja


Eteisen uuteen imagoon sopii vanhat kuvat.
Ja Photoshopilla saa omista tehtyä, kun ei satu omistamaan yhtään aidosti vanhaa.
Vielä kun teen kaikista vähän eri efekteillä.
Google tarjoaa tähän todella monta hyvää linkkiä. Osa ihan videoina, eli onnistunee kokemattomaltakin Photaristilta.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Lisää lunta


Talvimyrsky riepotteli eilen ihan kunnolla.
Meillä oli kylmä - siis sisällä. Tämä kun ei ole mikään matalaenergiatalo! Tai siis on - hyvin vähäinen määrä lämpöenergiaa pysyy sisällä. Villasukkaa, -paitaa ja -vilttiä vaan koko porukalle.

Pääsiäskortteja valmistuu ihan päivittäin. Lapset pysyy, siinä hommassa, aika hiljaa ja paikallaan keittiönpöydän ääressä tunti tolkulla. Mies kun nukkuu yövuorojen jälkeen.
Pojat pantiin lumitöihin ja me tytöt lämmitetään sauna (sisäsauna sähköllä).

lauantai 20. helmikuuta 2010

Hammaskeijulle


Ompukan saman ikäiseltä ystävältä lähti jo ensimäinen hammas. Hänelle annettettiin hammastyynystä ensimäinen koekappale. Tämä tyyny jää meille kotiin, odottamaan kaikkia irtoavia maitohampaita.
Velouri on mukavan pehmoista ja kiva ommella, joten tein näitä samantein useampia. Menen lastenkirpparille maaliskuussa ja ajattelin kaupitella siellä. Ihan kuin minulla ei olisi jo riittävästi sinne kirpputoritavaraa ??!

perjantai 19. helmikuuta 2010

Perjantai


Kuume on voitettu!

Erilainen päivä alkaa Hesburgerin liukumäessä liukuen ja ranskiksia napostellen.
(näin siis lapset).
Kävin työpaikalla hakemassa askartelutarpeita, taas saatiin kivoja papruja.
Kirppiksellä ostelemassa munakuppeja pääsiäiseksi.
Miehen siskon eläikaupassa (siis onko nimitys nato?) katsomassa Salattut Elämät sarjan käärmettä Ritvaa, josta sisäpiirin tietona kerrottakoon, että se on uros.
Sitten vielä askartelua ja leikkiä koko illan.
Ihanaa huoletonta perjantaita!


torstai 18. helmikuuta 2010


Kylppärin oveen tein tarratekstin.
Kylpyhuoneessa luulisi olevan kylpyamme, vaan näinkin pienessä niitä on kaksi.
Tiukusella on se perinteinen lastenamme ja Ompukalle Etolasta vähän isompi. Oikeastaan se on kai pyykin/matonpesuun tarkoitettu. Harmi, ettei siinä ole pohjatulppaa, mutta kunnon loiskutuksen jälkeen, pois kaadettavaa vettä ei juurikaan ole.