tiistai 2. joulukuuta 2008

Kaneli-omenoita

Ruokapöydällä on vielä muutama omena, koristelin ne kanelitangoilla.
Tänään oli vielä yksi joulukortti-kuvaus.
Ja viimeinen matikankoe.

Nyt saatte myös lukea kirjeeni Joulupukille

Rakas Joulupukki!

Toivottavasti et pahastu kun näin pitkän tauon jälkeen kirjoitan, onhan kulunut jo vuosi siitä kun viimeksi sait kirjeeni.
Tulihan se perille vai enkö ollutkaan niin kiltti että olisin ansainnut pyytämäni lahjat?
Vai vaikuttaako se etten lapsena oppinut uskomaan kuin tonttuihin sillä mummolassa aina isomat lapset kertoivat kuka oli tänä vuonna joulupukki ja että hän tulee taas sillä vaalean sinisellä kuplawolkkarilla, vaikeahan siinä on uskoa vaikka tahtoa kyllä oli. Ymmärräthän?
No, asiaan siis:
Pyrin pitämään listan lyhyenä sillä huhuttu on että olet kovin kiireinen. Myös kaupasta hankitut kulutushyödykkeet saavat tänne lähetettynä arvostusta jollette ehdi tehdä lahjoja siellä tonttulassa.

Ensiksikin toivon TT-Audia myös avoautona se käy
(ovat varmasti halvempia kun katto puuttuu)
harmaa olisi kiva.

Toiseksi toivon isompaa taloa ja samalla saisi laittaa vähän palveluskuntaa, mutta älä laita kuitenkaan Mosambikilaista puutarhuria, ne ovat kovin laiskoja.

Sitten ottaisin uima-altaan, se nykyinen on kyllä ihan hyvä mutta kun koko perhe mennään yhdessä siihen, vesi tulee pois. Epäilen myös että vintillä asuvat hiiret ovat purreet siihen reijän.

Uudempi polkupyörä saisi minut huokailemaan.
Toisaalta 20 vuotta vanhassa on jo antiikkiarvoa. Värillä ei väliä, mutta jos punaisia on otan sellaisen.

Kamera sellainen digijärkkäri Nikon tai Hasselblad ei sillä ettei minulla kameroita ole kaapissa tavallisia äkkiä laskettuna on 6 kpl. Ainahan niitä tarvitaan, vai mitä?

Sitten haluaisin porkkanalaatikkoa. Sitä kun ei maidottomana saa kaupasta. Muistathan kun vielä muutama vuosi sitten söin sitä lokakuusta helmikuuhun (lähes päivittäin)

No, niin siinä en sitten olisivat tämän joulun toiveet.

Rakkain terveisin: Tiedät kyllä kuka

P.S. Tekisitkö vielä jokaiseen vuorokauteen n. 12 tuntia lisää ja vielä niin että lapset nukkuisivat silloin? Siltä varalta että täälläkin alkaa joulukiireet.


Ja sitten tähän perään Syrralta saamani tekstiviesti, jonka nyt osoitan sinulle :

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja koska sinä olit meistä hitaampi lähettämään joulutoivotuksen olet velkaa kolme jouluolutta, joulukalenterin korillisen joulukarkkeja, joulupukin, joulukranssin pari joululaulua, haleja, pääsiäismunan (jouluahan vietetään pääsiäiseen asti) pääsiäiskaljakorin ja 400 euroa ja baarikierroksen jolla sinä tarjoat koko illan. Siinä olikin kaikki. Muista ettet voi lähettää tätä takaisin minulle, sillä minä ehdin ensin =)


1 kommentti:

  1. Omenat ja kanelit ovat kauniit yhdessä, harmi että olen todella allerginen juuri tuollaisille ihanan punaisille omenoille :( Mutta katsella aina voi :)

    Minäkin voisin toivoa tuota 12 tunnin lisä-aikaa.

    VastaaPoista

Kirjoita rohkeasti, sillä se ei satu yhtään!!!