keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Pieni namihylly

Tein keittiöön pienen karamellikaupan. Rakas puolisoni oli pelastanut tuhottavaksi tuomitut lasipurkit ja kuvut työpaikaltaan. Ostin niihin eilen namuja, eikä onneksi kaikki mahtuneet purkkeihin vaan oli ne illalla syötävä. Valkoiset pallot on toffeeta, eikä erityisesti mun mieleen mutta vaaleanpunaiset maistuu hyvin mansikkaisilta. Onni että tikkareissa (jotka on kuvun alla) on käytetty maitoa - eli en voi niistä nauttia- onpa yksi kiusaus vähemän. Purkkeja on vielä lisää ja kun löydän jostakin niitä polka-namuja täydennän "kauppaa". Täydentämään kyllä joudun taatusti, meidän pojat rokottavat varmasti kun selän kääntää...

Joulu kirjoja on tullut luettua ja joululehdenkin ostin kauppareissulla. Lasten joulukorttikuvaus on suunnitteilla ja rekvisiitan rakennan saunamökkiin kun ehdin ja saan suunnitelman valmiiksi. Kuvaukset on tarkoitus suorittaa marraskuun puolenvälin aikoihin (rekvisiittaa pidän n. 2 viikkoa), että ehditään saada kuvat/kortit ajoissa. Ilmoittelen tarkemin kun saunatupa on valmis. Kuvata saa siis ihan itse lapsensa tai autan tarvittaessa. Tämä idis tuli siitä, etten viitsi hankkia lapsille jouluvaatetusta näin ajoissa kun Tiukunen ei siihen mahdu sitten kuitenkaan jouluna.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa kun jätit kommentin, kiitos!!! Nopeasti kurkin täältä hautajaisjärjestelyjen ja miljoonan muun hoidettavan asian keskeltä. Mutta kyllä se tästä.

    VastaaPoista
  2. Ihana namihylly!!
    Minulla tuo ei onnistuisi.....olen niin heikkona kaikkeen makeaan....
    Siinä onkin selittämistä 4 lapselle, että miksi äitsy puhuu yhtä ja tekee toista :)
    Mutta tosi sievältä näyttää! NAM!

    VastaaPoista
  3. Meillä oli torstaina pöydässä suklaakakkua ja myös tuorekurkun paloja. Ompukka ei koskenut kakkuun, mutta söi yksin koko kipollisen kurkkuja. Äitiinsä on tullut!

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava namikauppa. Meillä ei tuo namikauppa menestyisi paria tuntia pidempään. Ollaan sen verran persoja herkuille! Mutta kiva idea tosissaan. Ja nuo purkit ovat loistavat, aivan ihanan mallisia. Onneksi miehesi oli tarkkanäköinen ja pelastushenkinen.

    Kiitos muuten siitä nukkekoti-ideasta. Iskin silmäni samaiseen pömpeliin kun kävin Sinellissä. Jään pohtimaan sitäkin vaihtoehtoa, oli sen verran houkuttelevan näköinen.

    VastaaPoista
  5. Nam mitä herkkuja. Itse oon niin perso makealla että meillä ne katoais pianpian =D Mutta tosi kauniit purkit ja ihana idea!

    VastaaPoista

Kirjoita rohkeasti, sillä se ei satu yhtään!!!